Lähde: Mobilisti 03/09
Eva Sundgren työskentelee viestinnän ja äidinkielen opettajana Malmin kauppaoppilaitoksessa. Tavanomainen työmatka - säässä kuin säässä -
suuntautuu töölööläisestä autohallista Malmille ja hämärän laskeutuessa takaisin. Hyppäsimme kärpäseksi kattoon erään illan kotimatkalle ja saimme
kuulla mielenkiintoisia seikkoja varsin poikkeuksellisen auton käyttämisestä jokapäiväisenä kulkuvälineenä.
Ajokortti Sundgrenillä on ollut jo kuutisentoista vuotta, mutta muistot vaasalaisesta autokoulusta ja kokemukset ensimmäisistä omista ajomatkoista
saivat pidättäytymään autoilusta. Toisaalta aivoissa kypsyi pikkuhiljaa Berberac-sarjan ja Prinsessa Dianan elämästä kertovien ohjelmien innoittamana
tavoite autoilla, sitten joskus, vain Rolls-Roycellä. Vuonna 2007 suunnitelma pantiin käytäntöön, ja Saksasta tuotettiin ostotoimeksiantona
vuosimallin 1984 Silver Spur. Kaikki muukin Evan elämässä vastaa auton tasoa, vaatekaapista oopperaharrastukseen, joten kysymys ei ole
mistään hetken innostuksesta.
Auto on kaiken kaikkiaan mainiossa kunnossa palveltuaan ensin froridalaista lipevää lakimiestä, Charles Camalieria, kuten Eva Sundgren asian ilmaisi,
ja kulkeutui sitten baijerilaisen keräilijän,
Bruno Jahnin hoteisiin. Ajomäärä lähentelee sataa tuhatta yhdysvaltalaista yksikköä ja vastannee sisäänajoa
varsin matalaviritteiselle loistoautolle. 6.7-litrainen haaramoottori toimii eleettömän vakuuttavasti ja vaihteiston olemassaolon huomaa vain sen verran,
kuin kuuluukin.
Sisustan puuosia omistaja on lakkaillut uudelleen, mutta muuten matkustamo huokuu hyväkuntoista ylellisyyttä. Pitkä akseliväli hukkuu ulkoa
katsottuna auton sopusuhtaiseen muotoiluun, mutta sisällä ruhtinaallisen väljyyden todella huomaa. Varsin vahvan kontrastin perinteikkäälle
tupakkasalonkisisustukselle antavat kojelaudan osin digitaaliset näytöt. Mitään ummehtunutta tuoksahdusta autoon astuessaan ei huomaa.
Ei pelkkää päivänpaistetta. Auton hinta Suomeen rekisteröitynä vastasi uutta kartano-Volvoa, mutta ylläpitoon on jo uponnut lähes saman verran.
Pieniä sähköongelmia on ollut aika ajoin, ja heti neitsytmatkallaan Pohjanmaalta Helsinkiin auto hukkasi ajovalonsa kai uutta omistajaa
koetellakseen. Pahin yllätys tuli auton hydraulijärjestelmään kaadetusta väärästä nesteestä, joka johti koko järjestelmän uusimiseen.
Korjaamolaskua kertyi muodolliset 25 000 euroa. Eva kiittelee Huolto-Rep -firman ja siellä erityisesti
Peter Ingmanin asiantuntemusta auton
huollossa ja ylläpidossa. Tekniikan lisäksi myös ulkokuorta on jouduttu parsimaan. Kerran auton pitkä keula teki tuttavuutta ahtaan parkkihallin
ovenpielen kanssa, mistä selvittiin yhteistyössä vakuutusyhtiön kanssa.
Juuri hydrauliikan vuoto kiinnitti myös parkkihallin isännöitsijän huomion. Tuloksena oli ankara huomautus lattian sotkemisesta ja määräys
korjata auto ensi-tilassa. Sanavalmis opettajamme korjasi huomautuspaperin kirjoitusvirheet, merkitsi paperiin arvosanan 7- (miinus) ja kiinnitti
sen jälkeen kirjeen autohallin seinään. Loppuun hän lisäsi vielä selvityksen siitä, että Rolls-Roycen osia ei saa mistään Biltemasta,
joten korjaamista kannattaa odottaa.
Myös ensimmäisessä määräaikaiskatsakstuksessa tuli pientä takapakkia, kun päästöt eivät mittauksessa kelvanneet. Rouva Sundgren oli jo
kirjoittamaisillaan katsastajille päästötodistuksen lukion lomakkeelle, mutta katsoi tällä kertaa parhaakseen käyttää auto huollon kautta uusintanäytössä.
Manuaalijunttien primitiivireaktioita Parin vuoden ajokokemus on tehnyt ensiauton jo varsin tutuksi Evalle ja liikennöinti sujuu varsin sujuvasti ja osin vauhdikkaastikkin.
"Rollen", kuten Eva autoaan kutsuu, aiheuttamat trendiautoilevien miesten primitiivireaktiot saavat lehtorilta osakseen ryöpyn, joka saisi
kiroilevan siilinkin punastumaan. Punaisiin valoihin on pakko päästä ennen Rollsia, ja kaistanvaihtoon löytyy harvoin tilaa, liekö kyseessä meille
suomalaisille niin harvinainen ominaisuus - kateus. Myös tavisautoilla liikkuvat "manuaalijuntit" saavat veren kuohahtamaan liikennevaloista
lähdön kestävän vihreän loppupuolelle. Automaativaihteisella Rollsilla kun pääsee liikkeelle niin sulavasti ja ripeästi; onhan voimaakin riittävästi.
Outo auto herättää aina ihmetystä ja enimmät kyselijät ihmettelevät auton käyttämistä ympärivuotisesti. kahden auton yhdistelmä tulisi
kuitenkin kalliiksi, joten rouva Sundgren tyytyy vain yhteen Rollssiin. Myös kulutus ja päästöt aiheuttavat perinteisesti päänvaivaa niistä mitään
ymmärtämättömille. Rollsin kulutus on maltillinen
16-24 litraa sadalle kilometrille, joten ei siitä sen enempää.
Päästökeskustelulle tai huonolle omalletunnolle auton valinnasta Eva myös viittaa kintaalla niin kauan, kuin mustaa savua puksuttavalla
bussilla kuskataan muutamaa matkustajaa tai formula ykkösillä ajetaan päämäärättömästi rataa ympäri. Evakin on yleensä autossaan yksin,
mutta sentään matkalla jonnekkin.
Harrastamisesta Eva on aidon kiinnostunut muunlaisistakin autoerikoisuuksista. Erityisesti mieleen "Rollen" lisäksi toki, ovat amerikkalaiset "pilluliiterit",
jollaiseksi muun muassa Evan huonomman puoliskon hiljattain hankkima Crown Imperial 1958 määrittyy.
Jenkkiharrastuksessa ja sen suunnan julkaisuissa Evaa tosin sapettaa seksistinen suhtautuminen kauniimpaan sukupuoleen. Naista ei oikein
mielletä potenttiaaliseksi harrastajaksi. Toista on kotimaisessa Rolls-Royce-klubissa, jonka hallitukseen Eva ainoana naisena kuuluu.
Siellä toiminta ja käyttäytyminen on brittiläisen korrektia, ja jos ei olisi, saisi etiketin rikkoja Evalta Chanelin laukusta korvilleen.
Toinen seikka, joka harrastuskentässä yleisesti rouvaa ihmetyttää, on puolittainen pakko itse ropeloida ja rakentaa autoa.
Järkevämpänä hän näkee auton huollattamisen siihen erikoistuneessa yrityksessä ja keskittymisen ajamisesta nauttimiseen.
Rollsin kaltainen auto kerää helposti huomiota myös mediassa. Sundgrenin auton kanssa vastaavaa korityyppiä on ollut ainakin eräällä
P. Frykmaniksikin kutsutulla liikemiehellä, kuitenkin hieman uudempaa vuosikertaa. Tämä tosin taisi päätyä takavarikon kautta pois julkisuudesta.
Samalla saarella edellisen kanssa on vaikuttanut myös New Yorkin "BRANDO"-tunnuksilla joskus 80-luvulla maahamme rantautunut vastaavanlainen.
Yhdellä kohutaiteilijallamme lienee lehtijuttujen perusteella myös ollut Silver Spur eteläisemmän Euroopan asunnollaan,
tiedä sitten miten usein siellä vieraillessaan maalari on ajokunnossa.
Varmaa kuitenkin on, ettei maailman hienoimpiin luettua automerkkiä, eikä etenkään kuvissa esiintyvän kaltaista kuljettajaa,
koskaan ole simiemme iloksi liikaa tarjolla.
